tiistai, 16. lokakuu 2018

Pieni merenneito kierroksillaan

Kesän uintikelien päätyttyä sain päähäni viritellä taas hölkkävaihdetta silmään. Aloitin mielestäni ihan maltillisesti, ensimmäisellä viikolla vain yksi hölkkä-kävely-lenkki 5 + 5 -periaatteella, toisella kaksi ja niin edelleen. Syyskuun puolivälissä lenkkikertoja oli jo 3 - 4 viikossa ja kaikki mahdolliset hyötyliikunnat ja kävelyt päälle. 

Pieni kaihertava polte oli kuitenkin ilmaantunut jo syyskuun alkupäivinä oikean jalan ulkosyrjälle.  Lopulta jalkaterän keskivaiheilla kipunoi kuin olisin kiukaaseen osunut, kun taivutin jalkaa tietyllä tavalla, tai painoin tietystä kohdasta jalkapohjan läheltä. Ajattelin sen johtuvan huonoista, kuluneista lenkkikengistä. Kipu vaivasi toisinaan levossa, toisinaan lenkin ensimmäisillä sadoilla metreillä, mutta talttui aluksi riittävän pitkässä levossa. Kun lepokaan ei enää auttanut, tartuin Voltaren-tuubiin, josta läträsin lääkettä pari kertaa päivässä suunnilleen kolmen viikon ajan kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Ostin parit uudet, laadukkaat lenkkitossut. Viime torstaista sunnuntaihin tulikin sitten tehtyä sattuneesta syystä päivittäin 10 - 15 kilsan lenkkejä, mikä ei tainnut olla kaikista viisain veto. Sunnuntai-iltana koipi oli kuin tulessa. Jalkapohjassa tuntui ylimääräinen, hehkuva ja pitkänomainen möykky.Olin täysin varma, että jotain oli murtunut.

Kaiken lisäksi myös oikealla puolella alaselässä ja lonkan seudulla oli alkanut kavalasti juilia pelottavan tutulla tavalla. Mieleni täyttivät muistot ja kauhukuvat niiltä ajoilta, kun köpöttelin kahdeksan viikkoa kyynärsauvojen varassa reisiluun kaulan rasitusmurtuman parantumista odotellessani.

Tepastelin kotona veitsien kärjillä kuin sadun pieni merenneito, joka oli vasta löytänyt jalkansa. Onneksi en kuitenkaan ollut myynyt ääntäni, joten kykenin kiroilemaan ja uikuttamaan ääneen ja sen lisäksi soittamaan lääkäriasemalle ja varaamaan ajan maanantai-iltapäiväksi.

Lääkäri kirjoitti lähetteen röntgeniin oireet kuvailtuani ja voivoteltuani sitä, kuinka taas yhden pitkän tauon jälkeen olin edes vähän päässyt vauhtiin, ja kuinka tärkeätä minun on harrastaa edes vähän kestävyysliikuntaa kaikenlaisten wanhuuden vaivojen hillitsemiseksi ja sen lisäksi painonhallinnan ja kaikenlaisen yleisen hyvinvoinnin takia, yhyy ja niisk, ja vielä siksikin, että jaksaisin edes joskus olla hyvällä tuulella yhyy - vaikka on tätä kaikenlaista stressiä. Hän katsoi pyöreätä tädin olemustani myötätuntoisesti ja ohjeisti minut nauttimaan heti tulehduskipulääkettä pahimpaan kipuun. Röntgentutkimuksen tulos valmistuisi tiistaiksi. Aivan varmasti pääsisin taas pian lenkille, mutta nyt on vain maltettava odottaa. 

Tänään Iltapäivällä puhelin soi ja lääkäri ilmoitti iloisesti, että kuvat näyttävät oikein hyviltä. Jalkaterän laaja röntgentutkimus osoitti jalkaterän, varpaiden ja nilkan luiden olevan täysin ehjät, mutta että vaikuttaa ikävä kyllä siltä, että jalkaholvi on päässyt syystä tai toisesta hieman romahtamaan ja madaltumaan. Tämä voi ajan mittaan aiheuttaa monenlaisia kivuliaita oireita niin jalkaterässä, nilkassa kuin raajan ylemmissäkin osissa, jopa selässä, kuten itsekseni myöhemmin googlettelin. Google tiesi kertoa myös, että syynä madaltumiselle saattavat olla vääränlaiset kengät, kenties liian tukevat lenkkarit, jolloin jalkaterä pääsee "laiskistumaan".

Monta palasta loksahti siinä paikoilleen. Heikentynyt ja madaltunut jalkaholviko aiheuttaa askelvirheen, joka sitten vaikuttaa laajalla alueella pitkin kehoa? Tuohan nyt olisi pitänyt itsekin arvata - mutta kun en vain arvannut.  

Nyt sitten mennään tulehduskipulääkkeellä kolme päivää, jalkoja lepuuttaen, mutta ei löhöten, koska kävely kivun sallimissa rajoissa on edelleen sallittua. Ja kun lääkkeet on popsittu, voi harjoittelu taas alkaa, mutta tällä kertaa vielä vähän rauhallisemmin ja maltillisemmin kuin aiemmin. 

 

IMG_5046.jpg

lauantai, 25. elokuu 2018

Luopumisia

Parhaat uimakelit ovat osaltani jääneet taakse, ainakin jos mielin uiskennella avoimen taivaan alla. Ehkä mökkimaisemissa pistäydyn vielä muutamia kertoja ennen talvea, mutta löylystä järveen pulahduksia ei voitane laskea uinniksi.

Pientä juhlan tuntua tähän nimensä puolesta ehkä jopa haikeaan postaukseeni liittyy, nimittäin olen nyt julkaissut 1000 artikkelia tässä blogissani. Kippistän murukahvikupillistani kanssanne, rakkaat lukijat ja kanssaulkoilijat, sekä suuresti kunnioittamani juoksijat!

Todellinen, viiltävä mutta onnentäyteinen luopumisen tunne valtasi minut kesäloman viimeisellä viikolla. Matkustimme silloin koko perheen voimin rapakon taakse Floridaan, saattaaksemme yhden meistä opintojensa alkuun. Hän viettää neljä seuraavaa vuotta rakastamansa alan parissa, harjoitellen, oppien ja taas lisää harjoitellen, ja mahdollisesti jää sille tielleen. Ja hyvä niin. Hän on löytänyt ja valinnut tiensä ja on kaikin puolin valmis sitä kulkemaan. 

Matkan aikana keskityimme lähinnä hoitamaan käytännön asioita, mutta jonkin verran ehdimme myös tutustumaan Jenkkilän aurinkoisimmaksi paikaksi itseään tituleeraavan osavaltion kohteisiin. Meillä oli auto käytössämme, joten huristelimme ristiin rastiin Floridan niemimaan eteläisissä osissa. 

Saavuimme perjantai-iltapäivänä Miamiin ja sieltä ajoimme vuokra-autolla  noin tunnin mittaisen matkan määränpäähämme. Etelä-Floridan itärannikko on oikeastaan yhtä suurta kaupunkia, joten liikenneruuhkat ovat pahimmillaan sietämättömät. Jotenkin onnistuimme livahtamaan ennen pahimman tungoksen alkua ja löysimme majapaikkammekin varsin helposti. 

Saapumispäivä meni erilaisten orientoitumispuuhien merkeissä, mutta lauantaina aamusta starttasimme takaisin Miamin suuntaan viettämään kahden meistä syntymäpäivää, tavoitteena nauttia juhlalounas 11th Street Diner -nimisessä ravintolassa. Kävimme viimeksi samoilla seuduilla noin 10 vuotta sitten, ja oli mielenkiintoista havaita miten seutu oli kehittynyt tuona aikana. Paljon uutta hienoa oli rakennettu, paljon vanhaa hienoa kadonnut. Muun muassa edellisen reissun majapaikkamme, aitoon art deco -tyyliin rakennettu Martindale By The Beach Fort Lauderdalessa oli pyyhkäisty maailmankartalta ja sen tilalle oli kasvamassa moderni, korkea kerrostalo. 

Miami on suurkaupunki ja keskustan skyline sen mukainen. Muutoin Florida on pääosin rakennettu matalaksi ja suunniteltu kestämään luonnonmullistuksia, joista pahamaineisimpia lienevät hurrikaanit. 

Alkuiltapäivän liikenneruuhkaa.

IMG_4702.jpg

 

Otos Fort Lauderdalen rantabulevardilta.

IMG_4668.jpg

Ocean Drive, Miami.

IMG_4670.jpg

Miamin Ocean Drivella oltiin viime hetkessä tajuttu art deco -aikakauden rakennusten arvo ja ryhdytty toimenpiteisiin noiden kauniiden, pastellinväristen rakennusten säilyttämiseksi. Keskeinen hahmo tässä projektissa oli kirjailija Barbara Baer Capitman. Hänen muistomerkkinsä on Ocean Driven varrella rantapuistossa. 

IMG_4679.jpg

 

Muotisuunnittelija Gianni Versacen kotitalo, jonka edustalle hänet murhattiin. Suosittu turistikohde, josta oli mahdoton saada kuvaa ilman turistimassoja.

IMG_4677.jpg

Vielä Ocean Drivea ja South Beachiä.

IMG_4681.jpg

IMG_4674.jpgIMG_4675.jpg

 

Lisää Miamin näkymiä.

IMG_4695.jpgIMG_4697.jpgIMG_4700.jpgIMG_4701.jpg

 

 

Lake Worth. Rantalaiturin kalastajilla on käytössään kalanperkuupöytä ja kierrätysastia vanhoja siimoja varten, jotta niitä ei heitettäisi mereen haittaamaan mereneläviä.

 

IMG_4708.jpg

IMG_4709%20%282%29.jpg

Vesi oli kirkasta.

IMG_4711.jpg

IMG_4804.jpgIMG_4720.jpgIMG_4723.jpg

IMG_4733.jpg

Hummerinkalastaja perkasi saalistaan kanavan rannassa.

IMG_4735.jpg

 

 

Hotellin uima-altaalla auringonpalvoja saattoi saada seurakseen tällaisen otuksen. Iguaanit eli vihreät leguaanit ovat joutuneet melkeinpä haittaeläinten kastiin. 

 

IMG_4738.jpg

Yöllä kattoon ilmaantui gekko.

IMG_4742.jpg

Näitä liskoja vilisteli kaikkialla.

IMG_4745.jpg

 

 

Evergladesin rämealueen ylityksen aikana pysähdyimme tankkaamaan Miccosukeen intiaaniheimon alueella.

IMG_4783.jpgIMG_4786.jpg

 

 

Sudenkorento pörräsi niin pitkään paikallaan edessäni, että sain napatuksi kuvan. 

 

IMG_4792.jpg

 

 

Vaatimattoman värinen, mutta kaunis siipikuviointi perhosella Miccosukeessa. 

 

IMG_4803%20%282%29.jpg

 

 

Naples Pier. 

 

IMG_4807.jpg

 

Pelikaani tuli morjestamaan.

IMG_4813.jpg

 

Floridassakaan ei säästytä ympäristöongelmilta. Sarasotan kaupungin alueella Floridan länsirannikolla nk. punainen vuorovesi oli aiheuttanut merenelävien joukkokuolemia. Rannoille oli ajautunut tonneittain kuolleita kaloja ja toistakymmentä delfiiniä. Uhanalaisia manaatteja oli myös menehtynyt.

Sää Floridassa oli vuodenajan mukainen, eli erittäin kuuma ja kostea. Aurinko porotti armotta. Lämpömittari saattoi iltapäivän tunteina näyttää +32 astetta, mutta tuntuu kuin -lämpötila oli lähempänä +38 astetta korkean ilmankosteuden vuoksi. Oli kuin olisimme kävelleet huonosti lämmitetyssä saunassa. Hurrikaanikausi on myös alkanut ja merellä kehittyi päivittäin hyvin rajujakin ukkosia rankkasateineen. Nämä iltapäiväukkoset olivat kuitenkin paikallisten mielestä vain pikku tuulosia. 

Mielenkiintoista matkalla oli tutustua Floridaan syvemmin kuin tavallisen matkailijan näkökulmasta. Käytimme aikaa käytännön asioiden hoitamiseen, hankimme opiskelijallemme mm. puhelinliittymän, puhelimen ja tietokoneen, avasimme pankkitilin ja ostimme kaikenlaisia välttämättömyystarvikkeita asuntoa varten. Opimme, että puhelinnumero on keskeinen asia kaikessa toiminnassa. Ja tietenkin passi. Eli jos, arvoisat lukijat, kanssaulkoilijat ja suuresti kunnioittamani juoksijat, joskus päätätte muuttaa Floridaan, hankkikaa ensimmäiseksi paikallinen puhelinliittymä. Ilman puhelinnumeroa teitä ei ole olemassakaan. Yllättävä havainto oli myös, että pussilakanoita ei myydä nähtävästi missään. 

 

tiistai, 31. heinäkuu 2018

Kuuhulluuden jälkimaininkeja sekä uintiharjoitusten jatkuvuudesta

Verikuu on jo painunut mediassa unholaan, mutta minun mieltäni ei tuo ilmiö vielä ole lakannut kiehtomasta. 

Jostain syystä tuntuu, kuin olisin päässyt lähemmäksi tuota ainoata kiertolaistamme, kun näin sen ensi kertaa ikään kuin se olisi yllätetty alastomana ja punoittavana, mutta samalla ylväänä ja yksinäisenä kuin häväisty diiva, jonka edestä verhot yllättäen putoavat. 

Se ilmaantui taivaalle vasta, kun yleisö oli jo enimmäkseen poistunut. Se oli luvannut saapua paikalle, ja niin se myös saapui, vaikka viime tingassa. Se veti käänteisen striptease-esityksensä alusta loppuun ammattilaisen ottein. Ei ole sen syytä, että amatöörikuvaajan otokset ovat rakeisia ja valotus pielessä. Se näytti kauneimmat piirteensä heille, jotka olivat vaivautuneet odottamaan. 

En voi olla lisäämättä vielä yhtä kuvaa, jossa näkyvät enää vain hieman pimentynyt Kuu sekä kiertolaiskollegamme Mars sopuisasti allekkain. 

IMG_4481.jpg

 

 

Kuun edesottamuksia, siinä kuin mitä tahansa muitakin elämän problematiikkoja, on kenties hedelmällisintä pohtia liikunnan aikana. 

Uintiharjoitukset ovat ainakin minulle varsin vaativia liikuntasuorituksia, mutta kun treenin syrjään on vihdoin päässyt kiinni, voi mietiskeleminen uinnin aikana jopa auttaa rentoutumaan. Mielestäni uinnissa tärkeintä on juuri kyky rentoon tekemiseen, ja tässä toki onnistuu sitä paremmin, mitä useampia toistoja on takana. 

Olenkin vakavasti pohtinut, pitäisikö mökkilomalla hyvin alkanutta uintikautta jatkaa kotikaupungissa. Tämä tarkoittaisi, että ainakin syksyn tullen olisi siirryttävä uimahalliin. Vielä nyt loppukesästä meressä voi uida, mikäli sinilevätilanne antaa myöden. Ajatuskin uimahallin ahtaista radoista, joissa hitaiden uimareiden radallakin olisin kaikkein hitain tien tuke ja rasittava mieliharmi, tuntuu puistattavalta. Voisinko todella nauttia uimisesta noissa olosuhteissa, vietettyäni kesällä aikaa raikkaassa, lämpimässä järvivedessä, kuikkien, uikkujen ja pikkukalojen seurassa, aivan ypöyksin, koko suuren, kimmeltävän järvenselän levittäytyessä ympärilläni? 

Toinen miettimisen arvoinen seikka on, onko minusta lopultakaan välineurheilijaksi. Jos haluaisin jatkaa avovedessä uimista, olisi välttämätöntä hankkia märkäpuku. Lisäksi uimari tarvitsee monenmoista muutakin pientä tarviketta, matkan mittaamiseenkin olisi oltava omat härvelinsä. 

Saattaisi mennä liian totiseksi minulle, jolle puolet liikunnan ilosta antaa se, että voin vain hypätä järveen ja lähteä uimaan, oli edes uimapukua tai ei. Uimalasit hankin tosin jo, ja olen harkinnut myös snorkkelia. Niin ja räpylät... 

 

20180721_144359.jpg

 

lauantai, 28. heinäkuu 2018

Kuunpimennys

Perjantai-iltana oli odotettavissa Suomessa harvinainen luonnonilmiö, nimittäin täydellinen kuunpimennys, jonka täydellisen vaiheen arvioitiin kestävän jopa tunnin ja 43 minuuttia. Kyseessä olisi tämän vuosisadan toiseksi pisin täydellinen vaihe. Pimennyksen oli määrä alkaa klo 22.30 ja päättyä klo 00.13.

Heti kymmenen jälkeen illalla järvenselälle lipui kymmenkunta venekuntaa toiveikkaita kuuhulluja, mukanaan lapset, koirat ja uskoisin kuulleeni myös eväspapereiden rapinaa ja viinilasien kilinää. Varmaankin kuunpimennys on suonut monelle hyvän syyn avata vielä yksi pullo kylmää valkoviiniä kuuman päivän päätteeksi. Niin minäkin tein.

Oma sotasuunnitelma oli asettautua järven rantakalliolle kameran, huovan, viinilasillisen ja Punkki-Ässän kera (siitäkin huolimatta, että radiossa oli juuri kerrottu kuuman ja kuivan kesän karkottaneen punkit maan alle). Rantakalliolta näkee suoraan kaakkoon, joka olisi illan oikea suunta. 

Tähyilin mökin kuistilta kaakkoon heti myöhäisillan saunasta palattuamme, mutta taivas oli helteisen päivän jäljiltä autereinen ja vaikutti pahasti siltä, että Kuu jäisi sen peittoon. Järvenselällä sitkeimmät jaksoivat odottaa noin varttia yli yhteentoista, pienin pikkuväki oli viety nukkumaan jo puolta tuntia aiemmin. 

Istahdimme a-miehen kanssa kuitenkin vielä kuistille päivystämään drinkkeinemme. Ja kas, kärsivällisyys palkittiin. Yhtäkkiä havaitsin rantamännikön oksien lomasta, että Kuu oli vihdoin noussut autereen yläpuolelle ja loisti verenkarvaisena, tosin pienempänä kuin olin odottanut. 

IMG_4408.jpg

 

Keräsin nopeasti kamppeeni ja muistin hälyttää jälkikasvunkin. Riensimme rantaan ihailemaan ilmiötä.

En tiedä, kuvittelinko vain, mutta mielestäni tuo hetki oli maaginen, hiljainen ja keskittynyt. Tavallisesti yöaikaan mekkaloivat vesilinnut olivat vaienneet. Tuntui, kuin luonto olisi pidättänyt hengitystään.

Jälkikasvu poistui hyttysten ajamana takaisin mökkiin saatuaan kuvansa, mutta minä jäin suunnitelman mukaisesti seuraamaan pimennyksen vaiheita. Sainpa muutaman otoksenkin, joiden huonoa harrastelijan laatua ja valotusta pahoittelen jo etukäteen. Minulla ei ole käytössäni yölliseen tähtitaivaan kuvaamiseen tarvittavia välineitä, vaan räpsin otoksia käsivaralta ja kameran valmiilla asetuksilla. Olen yrittänyt kuitenkin hieman muokata kuvia selkeämmiksi. 

 

IMG_4410.jpgIMG_4423.jpgIMG_4427.jpgIMG_4431.jpgIMG_4432.jpgIMG_4438.jpg

Pimennyksen loppuvaiheessa näkyviin tuli myös tähän aikaan vuodesta harvinaisen suurena ja hehkuvan punaisena näkyvä Mars. Horisontin reunassa näkyvä punainen piste on linkkitornin valo. 

IMG_4470.jpg

 

 

 

keskiviikko, 25. heinäkuu 2018

Lahjaton treenaa

Hyljekelluntaharjoitukset etenevät ja harjoitus tekee - jollei mestaria niin konkarin. Uskoisin, että olen eniten tällä järvellä hyljekelluntaharjoituksia suorittanut henkilö. 

Vaikka hyljekellunta on hyvää ja laadukasta kuntoilua, keho kaipaa välillä muitakin ärsykkeitä. Niinpä olen välillä pulahtanut järveen myös vesijuoksu- ja uintitreenejä varten. Vesijuoksuvyössäni on ylimääräisiä kellukkeita, joten sen kanssa voi tehdä kaikenlaisia harjoituksia ilman pelkoa uppoamisesta. Mökkimme sijaitsee pienellä niemellä, jota pääsee vesijuosten ja/tai uiden mainiosti kiertämään. 

Ikäviä seuralaisia vesijuoksu/uintiretkillä ovat erilaiset purevat ja verta imevät hyönteiset, mutta olen havainnut, että ne on helpointa pitää loitolla kapealierisen, kukkakuosisen hellehatun avulla. Lieri on alaspäin kallellaan niskan, silmien ja korvien päälle kuin paraskin potta. Jostain syystä edes muuten lähes epätoivoisen uhkarohkeat paarmat eivät uskaltaudu lentämään lierin alle.

Lähijärvemme on kohtalaisen syvä, ilmeisesti syvimmillään pohja muodostaa kymmenien metrien kanjonin. Niinpä myös erilaisia virtauksia riittää niin veden pinnalla kuin syvyyksissä, ja niitä on syytä kunnioittaa. 

Samoin on syytä kunnioittaa erään niemen kolkan kohdalla vastarannalla lomailevia naapureita. Itsekseen vedessä kelluva kukkahattu herättää heissä toisinaan ihmetystä. Juuri eilen pieni lapsiperhe oli kaikessa rauhassa uimassa järvessä, kun perheen isä kiinnitti huomion minuun. Hän lähti hitaasti kauhomaan kohti minua, mutta kun kohotin käteni tervehdykseksi, hän kääntyi takaisin perheensä luo. Kukkahattu on tarpeen myös varoittaakseni paikallisia veneilijöitä läsnäolostani. Kukkahattu on helpompi havaita vauhdin hurmassa kuin tumma päänuppi. 

Yöt ovat mökkiseudullamme olleet viime aikoina ns. trooppisia, eli lämpötila ei ole laskenut alle 20 asteen edes aamuyön pimeimpinä hetkinä. Nukkuminen on sujunut vähän niin ja näin, jos sitä hikisenä heittelehtimistä voi edes nukkumiseksi kutsua. Aamut ovat venyneet pitkiksi, kun yöllä on ollut keksittävä muuta puuhaa. 

Olenkin viihtynyt mökin nurkilla pimeän tultua. Kuiva ja lämmin yö suosii kaikenlaisten yöperhosten, hämähäkkien ja muiden mönkiäisten tarkkailua. Ne ovat sankoin joukoin liikkeellä ja hyvin aktiivisia. Perhoset ja sääsket pyrkivät kohti kuistin yövaloa, ja hämähäkit puolestaan kutovat valon piiriin verkkojaan saalistaakseen pahaa-aavistamattomia yön kulkijoita. Luonnossa on joskus julmaa. Voi tietenkin kysyä, onko yövalon polttaminen tarpeen. Meidän tapauksessamme on. Pyrimme kuitenkin sammuttamaan sen aina, jos suinkin mahdollista. 

Hämähäkkejä pidetään tehokkaina ja tunteettomina tappajina, ja sitä ne varmaan ovatkin. Minusta ne ovat myös äärimmäisen kiehtovia eläimiä. Olen tarkkaillut niitä useana kesänä ja oppinut, että ne painiskelevat aivan samojen arkisten lisääntymis- ja selviytymisongelmien parissa kuin muutkin luontokappaleet. Verkkopyydyksen rakentaminen ja ylläpito vaativat tavattoman paljon työtä ja hämähäkit kutovat rakennelmiaan väsymättömästi, koneen lailla. Kun saalis käy pyydykseen, hämähäkki rientää piilostaan nopeasti paikalle ja rauhallisin liikkein, kiirehtimättä ja ilman minkäänlaista raivoa, viileän tietoisena ylivoimastaan käärii epäonnisen saalisotuksen seittiin ja tappaa sen. Jos saalista tulee paljon, seittinyyttejä kertyy verkkoon jopa useita odottamaan seuraavaa nälkää. Toisinaan käy kuitenkin toisin: saalis osoittautuukin saalistajaa vahvemmaksi, pyristelee pakoon ja mennessään rikkoo hämähäkin vaivalla kutoman verkon. Peli on reilu, hämähäkki nielee tappionsa ja ryhtyy kärsivällisesti korjaamaan verkkoaan, tai hylkää sen ja kutoo kokonaan uuden. Ja jää ehkä sinä yönä tai päivänä vaille ateriaa. 

Olen nappaillut paljon kuvia ja tässä teille, rakkaat lukijat ja kanssakuntoilijat sekä suuresti arvostamani juoksijat, muutamia harjoitelmia heinäkuisen yön ja päivän kulkijoista.

IMG_4155.jpgIMG_4158.jpgIMG_4171.jpgIMG_4181.jpgIMG_4195.jpgIMG_4239.jpgIMG_4335.jpgIMG_4342.jpgIMG_4370.jpgIMG_4373.jpgIMG_4376%20%282%29.jpg