keskiviikko, 8. marraskuu 2017

Marraskuun ulkoiluputkessa

Kuun vaihteessa liityin taas kerran somessa liikunnan iloa jakavan Marrasputkiryhmän seuraan. Kyseessä on jo perinteeksi muodostunut marraskuinen liikuntatapahtuma, jossa tavoitteena on harrastaa juoksua, kaikenlaista liikuntaa tai muuten vain ulkoilua joka päivä marraskuun ajan. Tavoitteena on kääntää vuoden pimeimmän ajan synkkyys voitoksi lähtemällä joka päivä ulos uhmaamaan väsymystä, ketutusta ja luovuttamisen tunnetta. Näin ainakin omalla kohdallani. Joku muu voi kuvailla omat tavoitteensa toisin sanoin. 

Olen mukana näistä ehkä kevyimmässä, muttei yhtään muita vähäisemmässä eli ulkoiluputkessa. Sääntönä on, että joka päivä on ulkoiltava vähintään 30 minuuttia. Vauhti, tyyli ja määrä ovat vapaavalintaiset, mutta aikarajoitus on tarkka. 

Kuluneen viikon aikana olenkin melko säntillisesti saanut tavoitteen täyteen ja vähän ylikin. Olen hölkkäillyt n. 40 - 80 minuutin lenkin muina paitsi kahtena päivänä. Olen pelännyt, ettei lonkkani kestäisi jokapäiväistä juoksemista, mutta nyt onkin osoittautunut, että kävely saattaa olla sille juoksuaskelta pahempaa myrkkyä. Kun nyt olen seitsemästä päivästä viitenä hölkkäillyt, lonkkani on täysin oireeton. 

Toki olen kiltisti venytellyt ja huoltanut kehoani, mutta silti. 

Pitkästä, pitkästä aikaa juokseminen tuntuu aika helpolta ja nautinnolliselta. En ole juuri kävelytaukoja pitänyt. Ylämäet olen kulkenut juosten tai pitkällä askelella harppoen. 

On lisäksi ollut hienoa havaita, että kehitystä tapahtuu. Juoksuaskel tuntuu päivä päivältä kevyemmältä, rutiininomaisemmalta ja joutuisammalta. Henki kulkee myös, tosin lievästi lääkityksellä tuettuna. 

Pari kolme viikkoa sitten havahduin nimittäin tietoisuuteen, että syysallergiani on jälleen palannut. Kutsun tuota tilaa syysallergiaksi paremman nimityksen puutteessa. 

Ensin en tyypillisesti aavistanut mitään. Olo oli vain tukkoinen, kurkku karhea, väsytti jatkuvasti ja lihaksista tuntui voima kadonneen. Mittailin kuumetta, mutta surkeasta voinnista huolimatta olin normaalilämpöinen. Töissä oli vaikeata jaksaa. Aloitin hengittämistä helpottaakseni kuurin kevätflunssasta yli jäänyttä tehokasta antihistamiinia sekä kortisonisuihketta ja kas, parissa päivässä olo parani kerrassaan dramaattisella tavalla. Ei se ollutkaan flunssaa, oli todettava. 

Teoriani on, että lenkkeily ja ulkoilu näin syksyn keskellä, kun joka paikka on täynnä maatuvaa materiaalia ja kaiken maailman itiöitä, pöpöjä ja hiukkasia, saan näitä aika voimakkaita allergiaoireita. Ei se voi muutakaan olla, kun niin usein tähän samaan aikaan vuodesta "sairastun" ilman mitään todellista sairautta. Olen kirjoittanut samasta asiasta aiemminkin.

Jatkoin vahvan antihistamiinin ottamista ja kortisonisuihketta, kunnes olo oli taas normaali. Nyt nappaan päivittäin käsikauppa-antihistamiinia ja se tuntuu riittävän tilanteen ylläpitoon.

Kauhulla odotan, kunnes taas flunssa iskee. Influenssapiikin kävin ottamassa, joten sen vaara on eliminoitu niin tehokkaasti kuin mahdollista. 

Siihen asti ja sitä odotellessa: tossua tossun eteen! Putkea on vielä pitkä pätkä jäljellä.

sunnuntai, 1. lokakuu 2017

Kolmen lenkin viikonloppu

Pitkästä, pitkästä aikaa voisin varmaankin nyt kehuskella, jos vain suinkin uskaltaisin, että hölkkä kulkee. 

No siinähän se tuli jo, se kehu. Taikauskoinen pessimisti ryhtyisi nyt odottamaan suurta maanpinnalle pudotusta. Taikauskoinen optimisti sen sijaan yrittäisi lentää vielä korkeammalla. 

Joka tapauksessa uskallan todeta, että vähitellen olen pääsemässä tilaan, jossa voin itse valita lenkin pituuden. Se jos joku on oivallinen juoksukunnon mitta. 

Onko mitään hienompaa kuin viikonlopun tullen ryhtyä miettimään, minne päin sitä HALUAA lähteä ulkoilemaan, ja sen mukaisesti valita reitin. Eikä tyytyä vain siihen, mitä hikisesti voi kuvitella pystyvänsä tai kykenevänsä.

Selvää on edelleen, että esimerkiksi 10 kilometrin hölkkään menee tänä päivänä huomattavasti pidempi aika kuin kymmenen vuotta sitten. Tai viisi vuotta sitten. On epätodennäköistä, että tilanne tästä merkittävästi enää koskaan kohenee. Mutta edes se tietoisuus ei estä vanhaa ja raihnaista Kaappimaratoonaria tuntemasta aitoa ulkoilemisen, liikkumisen ja hölkkäämisen iloa.

Perjantaina oli loistavan kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Ruska tekee nyt tuloaan ja hehkuu päivä päivältä upeammin. Niinpä hyödynsin liukumasaldoa ja lähdin töistä hyvissä ajoin, jotta ehtisin vielä valoisan aikana nauttimaan syksyn väreistä. 

Lähdin ilman sen kummempaa etukäteissuunnitelmaa hölkkäilemään kohti Vantaanjokea. Sää oli suorastaan lämmin, ja olin tyytyväinen, että olin päättänyt jättää pitkähihaisen paidan kotiin. Pitkälahkeiset trikootkin olivat vähän liikaa kaltaiselleni kuumakallelle. Lippis osoittautui sekin hyväksi valinnaksi. 

Heti rantaan päästyäni kohtasin mitä kauneimmat näyt. Laskeva aurinko korosti entisestään värikkyyttä.

IMG_2890.jpg

IMG_2901.jpg

Tarkkasilmäiset lukijat saattavat havaita tässä kuvassa hanhiparven:

IMG_2905.jpg

Hölkkäilin jokirannassa sinne tänne, pysähtelin välillä kuvailemaan ja nautiskelemaan maisemista. Meno tuntui mukavalta, henki kulki ja sain muutaman vauhdikkaammankin osuuden tehdyksi.  Tähän asti olen säästellyt lonkkaani, mutta nyt annoin mennä.

Jokirannassa kasvaa runsaslukuisena tällaista kukkaa, jota en ole aiemmin siellä havainnut. Kasvia oli jopa niin paljon, että se näytti olevan valtaamassa tilaa muilta kasveilta. Kasvin varsi on jopa noin metrin korkuinen. 

IMG_2914.jpg

Käännyin lopuksi vielä Tapanilaan ja siellä, eräässä pientalojen välisessä metsikössä,  kohtasin satumaisen puromaiseman.

IMG_2908.jpg

Lauantaina syksy palasi. Aamusta asti oli pilvistä, hämärää ja sateisen oloista. Sääennusteen mukaan oli kuitenkin tulossa poutapäivä. Pakkasin vyölaukkuun kameran, pikkulompakon ja puhelimen (olen taipunut pitämään sitä aina mukanani), hyppäsin Hokiin ja lähdin jolkottelemaan kohti Paloheinää. Tavoitteena oli kiertää sieltä Pitkäkoskelle ja Kuninkaantammentietä pitkin Haltialaan. 

Sää oli perjantaista viilennyt, mutta jostain syystä lenkin alusta asti hikoilin runsaasti, vaikka vaatetta ei mitenkään liikaa ollut. Tämä ongelmahan minulla on ollut jo vuosien ajan. Hetkessä paitani oli jo läpimärkä, joten ei sitäkään ei sitten tarvinnut enää jännittää. Onneksi olin kietaissut putkihuivin päähäni blokkaamaan enimmät päänahastani valuvat hiet, etteivät ne päätyisi silmiin kirvelemään. 

Paloheinän mäelle on rakennettu uudet, hienot portaat aina huipulle asti. Niitä oli hyödyntämässä nytkin sankoin joukoin väkeä. En kehdannut heitä kuvata, mutta portaita on esitelty esimerkiksi täällä.

Jätemäen viereen, Paloheinän majan tuntumaan on rakennettu köysirata, Seikkailupuisto Korkee Paloheinä. Se oli täynnä erilaisia seurueita liukumassa puusta puuhun. Paloheinän komeille männyille on löytynyt tällaistakin käyttöä. Hieman hirvittää tilanne, jos Seikkailupuiston suosio hiipuu. Kuinka käy mäntyjen.

Jatkoin matkaa, koska päivän pitkiksen agendaan ei porrastreeniä sen paremmin kuin köysiratailua mahtunut. Pitkikseni ovat nykyään noin 20 kilometrin mittaisia. Pidemmälle en ole vielä uskaltanut edes ajatella lähteväni, mutta vielähän tässä on vuotta jäljellä. 

Meno maistui hien tirsumisesta huolimatta. Metsän keskellä on aina ihanaa liikkua, oli alla tietä tai ei. Nyt oli tie, ja kohtalaisen rauhassa sainkin edetä. Väenpaljous jäi Paloheinään. 

Saavuin Pitkäkoskelle ja käännyin Kuninkaantammentielle. Ajatuksissani jolkottelin, kun yhtäkkiä havaitsin jotain liikettä tien pinnassa noin viidentoista metrin päässä. Jokin otus näytti pyrkivän tien yli. Vaihdoin kävelyksi ja lähestyin varovaisesti. Suuri sammakko mönki raajat pitkinä hiekassa. Liekö viileä sää kangistanut sen, koska sen hyppy-yritykset jäivät kömpelöiksi. Se pysähtyi, kun kyykistyin sen vierelle. Tuijotimme toisiamme. Se ei vaikuttanut hermostuneelta, jotan kaivoin nopeasti kameran esiin ja sain otettua potretin.

IMG_2911.jpg

Jatkoin Kuninkaantammentietä rauhallista mutta menevää vauhtia. Hikoilu ei vain helpottanut ja pian suuni tuntui kuivalta kuin hiekkapaperi. Jolkottelin hissuksiin Haltialaan asti, haaveillen kylmästä juomasta. Pehtoorin tuvasta ostinkin pullollisen vissyä, jonka kulautin muutamalla hörpyllä kurkustani alas. Juoma kupli vatsassani aina kotikulmille asti. 

Androidin mukaan olin kulkenut juoksuaskelta yhteensä 19,73 kilometriä ja käyttänyt tähän aikaa yhteensä 2 tuntia ja 9 minuuttia. Android näyttää ilmeisesti hieman liian optimistisia lukemia, mutta siitä huolimatta olin tyytyväinen pitkistelijä.

Tänään sunnuntaina lonkka ilmoitti heti aamusta, että "hölkän voit sitten unohtaa tältä päivältä". Pukeuduin siis kiltisti kävelyvarusteisiin, pakkasin reppuun juomapullon (!), lompakon ja kameran ja ajelin bussilla Pirkkolaan. Sieltä pääsee vaivattomasti Keskuspuiston uumeniin. 

Heti aluksi eksyin hieman reitiltä. Eräässä tietyssä risteyksessä käännyn aina väärään suuntaan, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Nopea suunnan tarkistus androidilla, ja pian olin taas tutumman oloisilla väylillä. 

Kävelin rauhallisesti ja tempomatta metsän halki aina Pitkäkoskelle saakka. Mietin mennessäni, mahtaisiko maja olla auki ja kas, olihan se. Astuin muitta mutkitta sisään ja ostin herkullisen munkkirinkilän sekä kupposen kuumaa kahvia. Munkkirinkilän voimin jatkoin matkaa kosken rantaan ja sieltä kosken ylittävältä sillalta lepuuttelin silmiäni näissä maisemissa:

IMG_2922.jpg

IMG_2924.jpg

Ruutinkosken luonnonsuojelualueella on aina jotakin uutta nähtävää. Tällä kertaa ihmettelin pikkuisia, sopuisissa rykelmissä kantojen ja juurakoiden suojissa kasvaneita sieniä.

IMG_2933%20%282%29.jpg

IMG_2935.jpg

IMG_2947.jpg

Erään kaatuneen puun juurakossa on ryhtynyt asustamaan kokonainen pieni yhdyskunta. Sienet kasvavat kuin modernissa kerrostalossa.

IMG_2945%20%282%29.jpg

IMG_2940%20%282%29.jpg

Kantojen ja juurakoiden vierellä kyyristelyn jälkeen hytisin vilusta ja aiempien päivien lenkit tuntuivat jäykistäneen jalkani, joten läksin reippaasti marssimaan kohti Paloheinää. Poikkesin Kuninkaantammentieltä pururadalle ja oikaisin metsän läpi. Kipusin mäkeä ylös ja toista alas. Siinä jalat taas vertyivät. Hiki kihosi uudelleen pintaan. Huomasin, että bussi oli majan pysäkiltä juuri hetken päästä lähdössä, joten pistin lopuksi vielä juoksuksi ehtiäkseni sen kyytiin. Maunulassa jäin bussista odottelemaan jatkoyhteyttä, joka pysäkkinäytön mukaan oli tulossa neljän minuutin kuluttua. Pieni, hyytävä viima puhalsi kosteiden vaatteideni läpi, vaikka yritin paeta sitä katoksen seinien suojaan. Kun bussi viimein kymmenen minuutin kuluttua tuli, olo oli vähintäänkin huurteinen.

Kotona odotti mieluisa yllätys: lämmin löyly. 

tiistai, 19. syyskuu 2017

Reissuja, osa 4: Sienimetsästä viinitarhaan

Parin kuluneen viikon aikana olen reissannut enemmän kuin aiemmin vuonna yhteensä. Juuri yhtään en ole juossut, mutta sentään patikoinut jonkin verran. Ajoittain ollaan menty tiukasti viihteen puolelle. 

Niin että terveeksi elämäksi ei tätä ole voinut kutsua, mutta jotain arvoa kai voi panna yleiselle hyvinvoinnille, virkistykselle ja seikkailulle. 

Toissa viikonloppuna suuntasin muutaman vanhan, hyvän ystävän kanssa jo perinteiseksi muodostuneelle, vuosittaiselle sienireissulle, joka on tavallisesti suuntautunut jonnekin päin Etelä-Suomea. Niin tänäkin vuonna. 

Sienisato - erityisesti kantarellien, suppilovahveroiden ja torvisienten osalta - on kuulemma ollut laajalti runsas, mutta meidän retkemme tuotti aika laihan tuloksen. Tässä suurin piirtein ainoat sienet, jotka löysin, ja jotka päätin poimimisen sijasta ikuistaa.

IMG_2698.jpg

Mitä lienevät, ehkä jonkinlaisia lahottajasieniä. Niitä oli runsaasti.

Kaiken hyvän jutustelun, syömisen, saunomisen ja viinin litkimisen lomassa suppilovahvero- ja/tai kantarellisaaliin pienuus ei kuitenkaan suuresti haitannut. Teimme parikin pitkää kävelyretkeä kauniissa maalaismaisemassa. Viljapellot olivat kypsymässä ja metsissä oli yhtä ihanaa kuin aina, vaikka ruskaa saadaan vielä odotella. 

IMG_2693.jpg

Marjojen osalta saalis oli yhtä laiha. Puolukkaa näyttäisi olevan luvassa runsaastikin, mutta tällä kertaa ei kärsivällisyys riittänyt niiden poimimiseen. Eräs varsin erikoinen löytö tehtiin, ja otettiin saman tien käyttöön (kuva on lavastettu).

IMG_2704.jpg

Sää oli jokseenkin sateinen, mutta kävelyretkemme aikana jopa aurinko pilkahteli. Illalla saunomisen aikana pilvipeitteen takaa kurkisti kuu.

IMG_2668.jpg

Vilvoittelutauon aikana saunakammarin ovi unohtui auki ja sisään lennähti - ilmeisesti lämmön ja valon houkuttelemana - jokin olento, jota ensin luulimme linnuksi. Otus olikin kaunis ja suurikokoinen yöperhonen. Kaappasin sen varovasti kämmenteni väliin ja kannoin takaisin yön pimeyteen. Valon hävittyä katosi myös perhosen ujous ja se jäi ihmettelemään etusormeni kärkeä, tunnustellen sitä tuntosarvillaan, eikä sillä näyttänyt olevan kiirettä mihinkään. Saatuaan selvän sormeni koostumuksesta se vihdoin lehahti viereisen koivun oksien välistä tiehensä. Lajintunnistus on edelleen tekemättä, mutta tämä lienee jokin varsin yleinen yöperhonen. 

IMG_2670.jpg

 

Viime viikonloppuna lähdin nykyisten työkaverien kanssa viettämään pitkää viikonloppua Saksaan, Mosel-joen varren viinitarhojen läheisyyteen. Matkaa oli ryhdytty suunnittelemaan jo vuosi sitten, ja nyt se vihdoin oli toteutumassa. Tarkoituksemme oli myös osallistua paikallisessa kylässä jokavuotiseen viinijuhlaan, jonne oli määrä saapua runsain mitoin vieraita muualta Saksasta sekä ulkomailta. Ainakin kaikki kylän majapaikat oli varattu viimeistä sijaa myöten. 

Reissu alkoi perjantaina pienellä patikkaretkellä kylän läheisen kukkulan toiselle puolelle. Kukkulalla oli viininviljelyksiä sekä kaunista, saksalaista lehtometsää, jossa kasvoi myös suuria kuusia. Patikoimme halki metsän, kiipesimme jyrkkiä, mutaisia polkuja ja päädyimme huipun jälkeen kukkulan toisen puolen viljelyksille. Viinitarhoissa sato oli kypsymässä ja sateen ja auringonpaisteen vaihtelu sai maiseman näyttämään uskomattoman vihreältä ja rehevältä. Mosel-joki virtasi laaksossa.

IMG_2717.jpg

IMG_2721.jpg

 

IMG_2726.jpg

IMG_2751.jpg

IMG_2756.jpg

IMG_2724.jpg

IMG_2765%20%282%29.jpg

IMG_2768.jpg

Laskeuduimme kukkulalta ja palasimme takaisin kylään jokilaivalla. Moselissa on sulkuja, koska korkeuseroja on joen vesistössä jonkin verran. Kuljimme yhden sulun läpi. Oli jännittävä seurata, kun kanava tyhjeni vedestä ja laiva laskeutui lähes oman korkeutensa verran alemmaksi. 

IMG_2788.jpg

IMG_2791.jpg

Välillä satoi, välillä paistoi, ja sateenkaaria muodostui Moselin ylle. Yksi komeimmista ilmaantui rakenteilla olevan, huikean korkean sillan kohdalla. Siltaprojekti on kohdannut voimakasta vastustusta, koska sen pelätään vaikuttavan epäedullisesti viinitarhojen mikroilmastoihin. Silta on vielä keskeneräinen. 

IMG_2797.jpg

IMG_2802.jpg

Kuvauspuuhiani tarkkaili vaivihkaa eräs tuntemattomaksi jäänyt olento.

IMG_2785.jpg

 

Lauantaina teimme junamatkan Trieriin, joka on Saksan vanhin kaupunki. Siellä on muistomerkkejä, rakennuksia ja rakennelmia jo Rooman ajoilta. Tänä päivänä se on vilkas yliopistokaupunki, jonka eurooppalainen elämänmeno vaikutti rauhalliselta, värikkäältä ja ystävälliseltä. Trieriläisiä oli saapunut viettämään lämmintä ja kaunista lauantaipäivää keskustan toreille ja kahviloihin. Eräästä kuohuviinikojusta sai annoksen kylmää kuohuviiniä oikeaan lasiin vain kahdella eurolla. Toisella kahden euron kolikolla ostimme läheisestä perunakioskista annokset ranskalaisia (kuvassa pienin annos) ja kas, lounas oli valmis. Kuohuviinit juotiin niin nopeasti, ettei edes kuvaa kerinnyt ottamaan. 

IMG_2811.jpg

Lounaan jälkeen kiertelimme kaupungilla ihmettelemässä ikivanhoja, koristeellisia rakennuksia, sekä tietenkin kaupungin tunnusmerkkiä, Porta Nigraa.

IMG_2810.jpg

IMG_2818.jpg

IMG_2819.jpg

IMG_2820.jpg

Lauantai-illan huipennus oli viinijuhla "kotikylämme" kaduilla. Juhlittu oli jo pitkin päivää, mutta me saavuimme paikalle vasta illansuussa, jolloin tunnelma alkoi olla huipussaan. Iloista väkeä, paljon hyvää ruokaa ja juomaa kojuista, joita oli pystytetty kylän kapeille kaduille. Vaskiorkestereita kierteli ihmisjoukossa, viihdytti ja tanssitti. Sade oli lakannut ja tähtitaivas tummeni juhlijoiden yllä. Kahden euron panttia vastaan sai lunastaa maistelua varten siron viinilasin, johon viinitilojen kojuista sai ostaa haluamansa kokoisen annoksen paikallisia viinejä. En ryhdy niitä analysoimaan tämän tarkemmin, koska se on ihan oma juttunsa, ja sitä paitsi makuasia.

IMG_2835.jpg

IMG_2836.jpg

IMG_2839%20%282%29.jpg

 

sunnuntai, 3. syyskuu 2017

Reissuja, osa 3: Pohjoisbaanalla

Tämän sunnuntain lenkiksi riitti reipas kävelyretki, koska lauantaina hölköttelin varmaankin vuoden pisimmän lenkkini: parikymppisen jolkottelun Haltialan, Pitkäkosken ja Paloheinän suunnalla. Tästä lisää joskus toiste.

Helsingissä on nimittän viimein avattu liikenteelle Pohjoisbaana, eli pyöräilijöille ja jalankulkijoille tarkoitettu väylä, joka kulkee junaradan vartta Itä-Pasila ja Käpylän aseman välillä. Erikoista on se, että Pohjoisbaanan piti valmistua vasta myöhemmin syksyllä, mutta syystä tai toisesta työt saatiin valmiiksi hyvissä ajoin ja väylä avattiin liikenteelle saman tien, ilman suuria juhlallisuuksia. 

Jotenkin olisin kaivannut edes jonkinlaista avajaisseremoniaa, mutta ehkä tämä uutispimennossa pitäminen on uusi tapa toimia rakkaassa kotikaupungissani. Tuntuu vain kovin oudolta, etenkin, kun Pohjoisbaanaa on niin kovasti hehkutettu. Ai niin, mutta kaupungin tiedotuskanavahan on tätä nykyä pääosin sosiaalinen media, koska kaikki tärkeät ihmisethän ovat siellä. Lehdistössä ja muualla mediassa asioista ja tapahtumista kerrotaan vasta jälkikäteen, koska eihän noita vanhanaikaisia tiedotusvälineitä kukaan tärkeä ihminen enää seuraa.

Väylä on rakennettu melko lailla sellaiseksi kuin kuvittelinkin, eli pyöräkaistat ovat leveät ja kulkevat kahteen suuntaan. Jalankulkijoita on muistettu kapeimmillaan noin puolitoista metriä leveällä kaistaleella. Tänään sunnuntaina baana oli lähes tyhjillään, vain muutama hajamielisen oloinen pyöräilijä tuli vastaan. Jalankulkijoita ei lisäkseni muita näkynyt. 

IMG_2616.jpg

 

Jalankulkijoiden väylä on paikoitellen suorastaan vaarallisen kapea. 

IMG_2618.jpg

Käpylästä on liittymä Pohjoisbaanalle.Vanha radanvarren tie on sekin vielä olemassa.

IMG_2620.jpgIMG_2621.jpg

IMG_2641.jpg

Jollain kummallisella konstilla oli heti ensimmäiseen näkemääni opaskylttiin osunut virhe. Kyltin mukaan Käpylän asemalta keskustaan on 8,5 km matkaa. Tämä virheellinen lukema oli peitetty maalarinteipillä. Lisäksi kyltissä oli vihreän täplän sisällä numero 5, jonka merkitys jäi epäselväksi. 

IMG_2617.jpg

 

Lisää kylttitaidetta. Onko tämä jokin tervehdys? Kuva on sikäli puutteellinen, ettei siitä käy ilmi, ettei kyltissä näkyvä käsi näytä osoittavan mihinkään järjelliseen suuntaan. 

IMG_2624.jpg

Viime aikoina rakas kotikaupunkini on loistanut, tosin kyseenalaisessa valossa, nimenomaan kylttitaiteensa ansiosta. Metrotunneleihin on ilmaantunut katonrajassa sijaitseviin opasteisiin ensinäkemältä täysin käsittämättömiä kirjainmerkkejä, joiden merkitystä ovat niin turistit kuin paikalliset osanneet vain arvailla. Opasteita on perusteltu mm. sillä, että "Opastusjärjestelmän uudistamisen tavoitteena on tarjota matkustajalle tarpeellista informaatiota oikein sijoitettuna matkan eri vaiheissa: päällekkäistä informaatiota on karsittu olennaisen tiedon erottumiseksi". Vastaavia kirjainsymboleja on käytössä mm. Tokion metrossa, ja siellä ne ymmärrettävästi auttavat länsimaalaisia ihmisiä suunnistamaan valtavassa metroverkostossa. Helsingin metrossa näiden kirjainten käyttöä on kyllä vaikeampi perustella

On hienoa, että Helsingissäkin annetaan kansainvälisten tuulten puhaltaa, mutta välillä tuntuu, että ihan kaikesta maailmalla nähdystä ei tarvitse ruveta tekemällä tekemään suomalaista versiota. Todellisten suurkaupunkien toiminnassa on ominaispiirteitä, joita ei Helsingin kokoisessa kylässä mahdollisesti koskaan nähdä. 

On puolestaan pelottavaa, että Helsingissä on ryhdytty suinpäin toteuttamaan täysin keskeneräisiltä vaikuttavia ideoita, joita ei ole taloudellisessa tai inhimillisessä mielessä, tai luontoarvojen puolesta taidettu sittenkään ajatella loppuun saakka. Mainittakoon Kruunuvuoren silta sekä taannoin toteutettu raitiotielinjojen uudistus. Suurinta erimielisyyttä on toistaiseksi tuottanut Malmin lentokentän toiminnan lakkauttaminen sekä lentokentän tilojen tuleva käyttö, jonka kohdalla kaupungin toiminta on ollut niinikään varsin kummallista ja heikosti perusteltua. 

Kädenvääntö eri tahojen ja tarpeiden välillä jatkuu ja elää todennäköisesti lopulta täysin omaa elämäänsä. Kaupunkiluonnossa voi kaikesta riitelystä huolimatta edelleen tänä päivänä kohdata kauniita ja herkkiä näkyjä. Nämä kimalaiset uurastivat Alppipuistossa Linnanmäen kupeessa. 

IMG_2652.jpgIMG_2655.jpg

Töölönlahden joutsenperheen jälkikasvu alkaa jo aikuistua, ainakin kokonsa puolesta. 

IMG_2657.jpg

maanantai, 28. elokuu 2017

Reissuja, osa 2: Kyyhkysimuri

Viimeisen lomaviikon vietin kaupungissa ja kulutin jonkin verran aikaa ja lenkkitossuja Vantaanjoen ulkoilureiteillä. 

Kuten tarkkaavaiset lukijat ja kanssakuntoilijat ovat saattaneet havaita, Vantaanjoen varsilla on runsaasti peltomaisia maastoja, joiden halki kulkee varsin meneviä kävelyteitä kaikenlaisia lenkkeilijöitä varten. 

Yhdelle tällaiselle reitille laittauduin eräänä kauniina ja lämpimänä heinäkuun lopun iltapäivänä. 

Koska pyrkimykseni oli heinäkuun loppua kohden lisätä juoksuaskeleiden määrää lenkeillä ja siirtyä vähitellen 5 + 5 -rytmistä 2 + 5 -rytmiiin (eli kaksi minuuttia kävelyä ja viisi minuuttia hölkkää), olin tilapäisesti lyhentänyt lenkkejä. Niinpä köpöttelin noin viisi kilometriä kohti pohjoista ja saman verran takaisin tuona päivänä. 

Saavuin paluumatkalla kohtaan, jossa suuret voimalinjat kulkevat viljapellon yli. Johdot ovat suosittuja lintujen kokoontumispaikkoja. Tuolloinkin runsaasti kyyhkysiä parveili ja lenteli voimalinjojen ympärillä. Pysähdyin katselemaan lintuja, koska huomasin, että niitä olikin juuri sillä hetkellä epätavallisen paljon ja ne näyttivät olevan poikkeuksellisen hermostuneita. Ne istuskelivat linjoilla, vaihtelivat alituiseen paikkoja keskenään kinastellen ja lentelivät ympäriinsä, milloin minkäkin asian perässä, tai kenties vain siksi, että muutkin olivat äkisti päättäneet lähteä lentelemään - kukapa tietää niiden mielenliikkeistä. Alfred Hitchcock on esittänyt joitakin näkemyksiä aiheesta elokuvassaan "Linnut". Tunnelma Vantaanjoen rannassa olisi voinut olla elokuvasta.

20170828_184819.jpg20170828_184825.jpg

(Ylläolevat kuvat ovat tämänpäiväisiä, mutta lintuja oli yhtä paljon tuona heinäkuun päivänä.)

Olin jo kääntyä jatkaakseni matkaa, kun yksi linnuista pomppasi linjalta alas ja sukelsi peltoon viljankorsien sekaan, niin että tähkät vain heiluivat. Toinen ampaisi heti perässä kuin jonkin voiman vetämänä, sitten kolmas ja neljäs, ja lopulta koko parvi näytti imeytyvän yksi toisensa jälkeen peltoon, täsmälleen samasta kohdasta kuin ensimmäinen lintu oli siihen uponnut. Näytti kerrassaan siltä, kuin viljapellon kätköissä olisi käynnistetty imuri, joka olisi vetänyt siivekkäät sisuksiinsa putkea pitkin, ja sen putken suu olisi ollut keskellä peltoa. 

Tuijottelin peltoa hetken epäuskon vallassa ja suorastaan säpsähdin, kun linnut äkisti lehahtivatkin pellosta lentoon suurena, tummana, säksättävänä parvena, kuin joku olisi kääntänyt imurin puhallukselle. Jotakin ne olivat kaiketi säikähtäneet. Ne kaartelivat  sekasorron tilassa sinne tänne ja ympäriinsä joitakin minuutteja, kunnes taas taianomaisesti löysivät omat, salaperäisen lintuhierarkian mukaiset paikkansa voimajohdoilta. Siellä ne sitten taas kököttivät aikansa mietiskellen - kunnes ensimmäiseltä pettivät hermot ja se syöksähti viljapeltoon... ja sama näytelmä alkoi uudelleen.

Tuolloin jos koskaan kismitti, että mukanani ei ollut minkäänlaisia tallennusvälineitä. Lintujen toiminta oli niin ihmeellistä, enkä ollut koskaan aiemmin nähnyt sellaista. Olisi ollut hienoa saada niistä kuvaa.